Edes isolla rahalla ostetut talopiirustukset eivät ole varma tae messuntontista

Tuusulan asuntomessualueella on parhaillaan meneillään kunnallistekniikan rakentaminen.

Riitta Suomalainen

Omat haaveet pitää sovittaa messujärjestäjien asettamiin tavoitteisiin.

TUUSULA | Seinäjoen viime vuoden asuntomessuilla oli jaossa 31 tonttia, joita havitteli 37 hakijaa. Ilman jäi ainakin rakennusinsinööri, joka oli tehnyt talonsa piirustukset itse.

– Hukkaan piirustukset eivät menneet, sillä insinöörille löytyi tontti messualueen ulkopuolelta, sekä vuoden takaisten Seinäjoen että Tuusulan vuoden 2020 asuntomessujen projektipäällikkö Kirsi Joensuu kertoo.

Ilmaista suunnittelua ei ole.

Tuusulassa edellytetään, että kohteen pääsuunnittelijalla on joko arkkitehdin tai rakennusarkkitehdin pätevyys. Seinäjoella samaa vaatimusta ei ollut.

– Ilmaista suunnittelua ei ole. Yleensä rakennuttaja teettää piirustukset omalla kustannuksellaan. Kenties jokin yhteistyökuvio talotehtaan kanssa on myös mahdollinen.

Tuusulassa on tarjolla 33 omakotitonttia, joiden haku kestää 15. päivään tammikuuta.

– Hyvät suunnitelmat ovat kohtuullisen varma tae tontista, mutta ihan varmasti sitä ei voi kellekään luvata. Pieni riski on aina olemassa. Tosin tänä päivänä hakijoiden ja tonttien määrät ovat lähempänä toisiaan kuin takavuosina.

Tuusulassa on lisäksi Seinäjoen tapaan vaihtoehtoja, jos messutontti menee sivu suun. Parhaillaan kunta myy Anttilanrantaa ja keväällä alkaa Lahelankankaan myynti.

– Myös jo kertaalleen jollekin osoitettu messutontti saattaa vapautua esimerkiksi silloin, jos joku ei saa haluamaansa tonttia.

Rakentajien nimet ovat selvillä puolen vuoden päästä. Samalla viivalla ovat niin talotehtaat, rakennusliikkeet kuin yksityisetkin rakentajat.

– Viime vuosina yksityisten osuus on kasvanut, mutta tavallisesti niin, että mukana on myös talotehdas.

Messualueelle rakentaminen eroaa perinteisestä.

– Kaikki tulee kerralla valmiiksi ja rakentamisen aikana myös perheet oppivat tuntemaan toisensa. Yhteisöllisyys houkuttelee.

Rakentamaan vuoden päästä

Hakulomakkeeseen liitetään vähintään luonnostasoiset piirustukset tontille suunnitelluista rakennuksista ja pihasta.

Messualueella tavoitellaan uudenlaisia asumisen ratkaisuja, joissa näkyvät myös messuteemat: taide, energia, aktiivinen arki ja älykkäät ratkaisut.

Hakemukset arvioidaan nimettöminä valintaperusteiden pohjalta.

Asuntomessutoimikunta valitsee parhaat esitykset maaliskuun 2018 loppuun mennessä. Rakentamaan pääsee lokakuussa 2018.

Written by:

Riitta Suomalainen

Ota yhteyttä