Muokkaa

Olinille kaksi otteluvoittoa Junior Judo Eju Cupissa

Valtteri Olin kilpaili 13.5.2017 Junior Judo Eju Cupissa Liettuan Kaunasissa alle 21 vuotiaiden miesten  -66kg sarjassa. Olin voitti ensin hollantilaisen ja seuraavaksi puolalaisen vastustajansa, mutta matka kilpailussa päättyi tällä kertaa kolmannella kierroksella unkarilaisen vastustajan ollessa parempi. Voimailuseura Bodonoksen Olin kilpailee ensimmäistä kauttaan alle 21 vuotiaiden sarjassa.

 

 

Voimailuseura Bodonos Judo Team

Voimailuseura Bodonos on Keravalla toimiva vuonna 1971 perustettu painonnostoon ja judoon erikoistunut urheiluseura. Judon harrastajia meillä on tällä hetkellä noin 90. 

Judossa meillä on monentasoista toimintaa muksujudosta ja kuntoliikunnasta aina huippu-urheiluun saakka. Seuran kilpailutoiminta on aktiivista ja urheilijamme ovat saavuttaneet erinomaista menestystä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Bodonos Judo Team harjoittelee Keravan keskustassa Eerontien budosalilla.

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme.

www.bodonos.f