Muokkaa

Musiikkiteatterista iloa arkeen

Naiset intoutuvat tanssimaan Ravintola Kulta-ankkurissa (harjoitus). 

Anna Sivonen

Päiväkoti Konstin salissa ovat jo valot sammuneet kesätauon merkiksi, mutta Keravan Oopperan kuorolaiset pohtivat vielä kuluneen kevään harjoitustunnelmia. Kuoron kokoonpanossa on mukana sekä ensikertalaisia että jo monta vuotta mukana toiminnassa olleita laulajia, ja tuntuu siltä, että tälläkin kertaa yhteinen sävel on löytynyt mukavasti – niin lauluihin kuin yhdessäoloonkin.

Jääkärin morsiamen kuorolaisista muutama on ollut mukana aiemmin yhdistyksen konserttiproduktioissa, mutta esiintyy nyt ensimmäistä kertaa teatterinäyttämöllä. Osa kuorolaisista lasketaan jo konkareihin, sillä takana on useita näytelmä- ja konserttiproduktioita – onpa mukana yhdistyksen alkuperäisjäseniäkin, joilla on kokemusta oopperan toiminnasta neljänkymmenen vuoden ajalta. Lisäksi mukaan Jääkärin morsiameen on saatu kolme aivan uutta kuorolaista. Riippumatta siitä, kuinka vähän tai kauan aikaa kukin on ollut mukana, kaikki ovat taas uuden äärellä oppimassa yhdessä produktion ammattilaisten kanssa.
 

Operettiperhe innoittajana
Kuorokonkarit, jotka ovat osallistuneet jo useampaan produktioon vuosien aikana, pohtivat, mikä saa heidät vuodesta toiseen mukaan oopperan toimintaan. Erityisesti tärkeitä tuntuvat olevan ihmiset, laulukaverit, joiden kanssa lähdetään vuosittain ihan alusta tekemään jotakin uutta ja hienoa kenenkään voimavaroja säästelemättä. Jääkärin morsiamessa tarjoilijatytön roolissa laulava Minna Ropanen puhuu ”operettiperheestä”, jonka kanssa on kiva harjoitella ja viettää aikaa. Vaikka harjoittelu on tiivistä ja vaativaa, se tuo kuitenkin tarpeellista ja kaivattua vastapainoa työlle ja arjelle.

Operettiperheeseen kuuluvat kuorolaisten lisäksi myös kaikki muut mukana olevat henkilöt, olivatpa he sitten ammattilaisia tai alan aktiivisia harrastajia. Jääkärin morsiamessa saksalaissotilas Müllerinä esiintyvä kuorolainen, Timo Suorto, kokee tärkeäksi ja hienoksi motivaattoriksi sen, että jokaisen mukana olevan tekijän panosta arvostetaan. Ammattilaiset suhtautuvat harrastajiin aina positiivisesti ja innostavasti. Jaana Alatalo, näytelmän Marusja, lisää, että harrastajista ja ammattilaisista koostuu hyvä tiimi, jossa työskennellään sitoutuneesti ja puhalletaan yhteen hiileen. On mielenkiintoista ja opettavaista päästä tekemään musiikkiteatteria ammattilaisten kanssa ja heidän johdollaan, ja sitä myöten kokea, että omallakin panoksella on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Jääkärin morsiamen ohjaaja Timo Tirriä kuorolaiset kuvailevat innostavaksi ja koreografi Sami Vartiaista hyvää henkeä luovaksi ja ylläpitäväksi. Samoin Jääkärin morsiameen palkattuja näyttelijöitä, laulajia ja soittajia sekä taustalla toimivia lavastaja Mikko Rantasta ja puvustaja Hanna Karesjokea pidetään todella mukavina tuttavuuksina.
 

Ilolla ja ammattimaisesti
Keravan Oopperan toiminnassa kuorolaiset ovat tyytyväisiä erityisesti siihen, että vaikka musiikin tekemisen ilo kivalla porukalla on jo itsessään tärkeää ja antoisaa, pyritään työskentelyllä aina myös ammattimaiseen ja laadukkaaseen lopputulokseen. Toiminta koetaan tasokkaaksi ja opettavaiseksi. Timo Suorto kertoo oppineensa jokaisesta kaudesta jotakin uutta, jota on mielenkiintoista tulla kokeilemaan ja toteuttamaan taas uudella kaudella. Suurena etuna kuorolaiset kokevat mahdollisuuden päästä esittämään pieniä ja joskus suurempiakin rooleja näytelmiin. Jaana Alatalo sekä Outi Miles pohtivat, että on suuri etuoikeus päästä näkemään, miten pienistä palasista alkaa kehittyä upea teos, nähdä produktion kehitysmatka ja kehittyä itse siinä mukana. Tärkeänä tukipilarina mainitaan myös yhdistyksen johtokunnan tekemä työ produktioiden mahdollistamiseksi ja onnistumiseksi.

Mikä sitten juuri Jääkärin morsiamessa on kivaa ja innostavaa? ”Se, kun on paljon miehiä!” naiskuorolaiset naureskelevat. Vakavoiduttuaan ryhmä toteaa, että oli kiva saada taas mukaan uusia kasvoja, ja että näytelmässä on kauniita lauluja ja mukaansatempaava musiikki. Lisäksi Jääkärin morsiamessa on mukana kaikki se, mikä pätee Keravan oopperakuoroiluun produktiosta riippumatta: yhdessä tekemisen ja musisoinnin ilo päämäärätietoisessa, ammattimaisessa ja kannustavassa hengessä. (HG)

Esitykset Kerava-salissa
7.10., 15.10., 22.10., 28.10., 29.10., 11.11., 12.11. ja 18.11.

Tiedustelut ja myynti p. 045 213 6181 tai Lippu.fi

Liput 35 €

Näihin tunnelmiin, AURINKOISTA KESÄÄ!