Muokkaa

Hyvä pöhinä Tuusulassa jatkuu - ensimmäiset järjestötreffit toteutuvat ensi kuussa

Järjestötreffeille osallistuvat arvioivat illan antia helmien ja tikkataulun avulla.

Tuusulalaisten yhdistysten toiveet ja tarpeet täyttävät Hyrylän kirjaston torstaina 16. marraskuuta, kun ensimmäiset Järjestötreffit vihdoinkin toteutuvat. Yhdistyksillä on paljon samoja toimintoja ja haasteita vaikka ne toimisivatkin eri aloilla. Viestintä, yhdistyksen hallinon kiemurat, uusien jäsenten ja vapaaehtoisten rekrytointi yhdistävät tyypillisesti kaikkia eri alojen yhdistyksiä. Näiden lisäksi myös kuntakumppanuudet, toiminnan kehittäminen ja yhdistyksen tavoitteiden edistäminen puhuttavat yhdistysväkeä.

- Tuusulaan on jo pidempään toivottu yhdistysväelle omia treffejä. Sellaista tilaisuutta, jossa käsitellään juuri niitä asioita jotka kulloinkin ovat tärkeitä, valaisee Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston kumppanuuskehittäjä Katja Repo järjestötreffien taustaa. Vihdoin pystyimme vastaamaan toiveeseen, toivottavasti paikalle pääsee porukkaa mahdollisimman monesta eri yhdistyksestä, Repo jatkaa.

Yhdistyksiä Tuusulassa riittää, pelkästään kunnan verkkosivuiltakin löytyy noin 240 yhdistystä. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Tuusulaan rekisteröityneitä yhdistyksiä on peräti 488 kappaletta, joten ainakin potentiaalisia treffeille osallistuja löytyy. Järjestötreffejä on järjestetty eripuolella Keski-Uusimaata jo pidempään ja niistä saatu palaute on ollut positiivista.

- Osallistujat kiittelevät saaduista uusista ideoista ja verkostoitumismahdollisuudesta, Repo kertoo. Tuusulassa myös kunta on mukana Järjestötreffeillä, joten nyt yhdistyksillä on mahdollisuus saada toiveensa suoraan kuuluviin myös sillä tasolla. Yhteistyötä ja kumppanuuksia tarvitaan tulevaisuuden kunnissa aiempaa enemmän. Hienoa, että myös yhdistykset otetaan mukaan rakentamaan uutta Tuusulaa, Repo päättää.

 

Yhdistystoimijoille suunnatut
JÄRJESTÖTREFFIT
To 16.11.2017 klo 18-20
Hyrylän pääkirjasto, Asemankatu 2, Tuusula
Ilmoittautuminen: https://www.yhdistysverkosto.net/toiminta/jarjestotreffit/

 

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto

Yhdistysverkosto on Järvenpään, Keravan, Tuusulan, Nurmijärven, Mäntsälän ja Pornaisten alueella toimivien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyöjärjestö. Yhdistysverkosto tukee jäseniensä toimintaa ja edistää järjestöjen välistä yhteistyötä.

Yhdistysverkosto toimii alueellisena yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan tiedotuspisteenä ja on mukana vapaaehtoistoiminnan kehittämisyhteistyössä muiden yhdistysten ja yhteisöjen kanssa paikallistasolla ja ympäri Suomea.

Yhteistyötä tehdään myös eri tavoin Keski-Uudenmaan alueen oppilaitoisten ja yritysten kanssa.

Kotisivut: www.yhdistysverkosto.net